Takaisin kotiin tullessa isä kuuli naapurista huutoja "käykää hakemassa naapurista rättejä!!" ja näki naapurin seinässä isot verivanat.
Isä juoksi äkkiä kotiin sisälle, nappasi kodinhoitohuoneesta kasan pyyhkeitä ja juoksi naapuriin.
Siellä oli ollut 4 työmiestä tekemässä kattoremonttia. Yhdellä oli sattunut vahinko moottorisahan kanssa sillä seurauksella, että saha oli viiltäny kaulan auki. Kaveri oli pysynyt tolpillaan sen ajan, että oli kiivennyt rappuset katolta alas! Verta oli suihkunu valtoimenaan, talon ulkoseinä oli verijuovien peitossa.
2 työmiehistä meni paniikkiin eivätkä kyenneet auttamaan kaveriaan. Tämä, joka oli huutanut apua, oli jäänyt yksin loukkaantuneen kanssa. Isä juoksi paikalle pyyhkeiden kanssa ja apua huutanut kaveri alkoi painella pyyhkeillä haavaa isän alkaessa raivata tietä ambulanssille. Loukkaantunut oli hämärän rajamailla ja väri pakeni kasvoilta. Meni joitain minuutteja ja lääkäriambulanssi saapui paikalle. Ambulanssin poistuttua isä poistui takaisin kotiin eikä hänelle seuraavien päivien aikana selvinnyt kuinka loukkaantuneelle kävi.
Viikko onnettomuuden jälkeen tämä loukkaantunut n. 3-kymppinen kaveri seisoi vanhempieni oven takana 3 pienen lapsen kanssa :,) Kaveri oli menettänyt 4 litraa verta (ihmisessä on ilmeisesti n. 5 litraa verta?) ja onnettomuudessa myös puheeseen vaikuttava jänne? oli katkennut, joten ääni ei vielä toiminut normaalisti.
Parempaa joululahjaa perhe tuskin pystyi toivomaan enkä usko, että isäkään pani pahaksensa tälläistä syntymäpäivää. Kyllähän sitä mieluusti toisen hengen pelastaa :)
Faija ja teini 13v sitten :)
P.S. Ei ollut ensimmäinen kerta kun isä oli mukana pelastusoperaatiossa. Jostain syystä niitä on sille sattunut matkan varrella. Yksi kerta oli, kun faijan työpaikalla syttyi tulipalo. Isä sammutti uhkaavan tulipalon, tästä syystä faijalle järjestettiin kakkukahvit ja hän sai palkinnoksi , tadaa, tulenaran tuulipuvun ;)

5 kommenttia:
Hui kamala! Onneksi tarina päättyi hyvin! :)
Onni oli lähellä sillä miehellä,kiitos isäsi:) Aika hurjan paljon verta se mies menetti,huh!
Sinulle on tunnustus blogissani
http://valostavarjoon.blogspot.com/
Huh, siinä on ollut hengenlähtö lähellä - kiitos isäsi, että lapset saivat pitää omansa. Onneksi joillain pysyy pää kylmänä tosi paikan tullen! Ihanaa, että tuli kiittämään isääsi lasten kanssa =)
RvaO: Näinpä!
Yealian: Hirveä määrä meni verta! Kaverilla oli kova tahto elää ja onni matkassa, en tiedä miten ois käyny jos isä ei ois osunu paikalle. Mutta onneksi oli se toinenkin siellä auttamassa.
Aikku: Kiitos paljon!
Kaarina: Niin oli, oli onni että isä osui paikalle. Onhan tuo kylmähermoinen tuollaisissa tilanteissa, mutta ei voinut tarinaa kertoa herkistymättä ja varsinkin se kaverin ilmestyminen oven taakse pienten lasten kanssa sai herkistymään :)
Lähetä kommentti