Vegaanijouluruoka oli todella hyvää, mutta hämmästyin miten huonolaatuista tavaraa ihmiset olivat lahjoittaneet. Rikkinäisten ja tahraisten vaatteiden sekä ikivanhojen likaisten lelujen paikka olisi ollut roskakori. Kuinka paljon ihmiset heittävät hyvälaatuista tavaraa roskiin ja sitten oikeasti lahjoitusta tarvitsevat saavat rikkinäistä tavaraa. Uskomatonta!
Äidin ja isän toinen kissa ei myöskään ole kamalan innostunut meidän koirista. Aattona löysin kisun liinavaatekaapista piilosta:P
Koristeltiin joulukuusi.
Ja syötiin. Osalla ruokailijoista (mun isä, siskot, likka) oli vegeruoka, tässä likan karjaton paisti (seitanista) ja sienikastike. Yritettiin pitää ruoan määrä mahdollisimman pienenä, kukaan ei halunnut sen seitsemää sorttia ja ähkyä.
Ruokalevon paikka.
Jaettiin lahjat, se on hauskaa puuhaa :) Meillä piti olla lahjaton joulu aikuisten kesken, mutta niin vain kävi, että lahjoja tuli aika monta.
Ennen saunaa käytiin iltakävelyllä. Jotenkin masentavan näköistä..
Jouluvalot ja vihreä nurmikko.
Kasvihuone sai muutaman kynttilän.
Loppuilta ja yö pelattiin erilaisia lautapelejä aamuneljään asti, kuten aina :)










4 kommenttia:
Itseänikin hirvittää, kun ihmiset heittävät käyttökelpoista tavaraa huoletta pois. Kodin kalustuskin saatetaan uusia kerralla ja vanhat viedä kaatopaikalle.
Kauan sitten, kun lapset olivat ala-asteella, pidimme joulumyyjäisten yhteydessä lastenvaatekirppistä, jonka tuotto käytettiin lasten hyväksi. Ihmiset saivat lahjoittaa vaatetta ja minkälaista sieltä tulikaan: rikkinäistä, likaista, ylikulunutta (ja tietenkin ihan hyvääkin vaatetta). Osa piti vielä kaatopaikalle ja siihenhän osa tuotosta sitten menikin.
En kehtaisi laittaa niin huonolaatuista tavaraa keräyksiin.Mieluummin sitten ovat laittamatta jos tavara on tuollaista. Mutta toivottavasti oli tarpeeksi myös hyvää tavaraa.Voi kisua kun pitää kaappiin mennä;D
Kiersin viime kesänä kirppareita ja täytyy sanoa, että niin oli surkean näköistä kampetta sielläkin valitettavan paljon. Jos vaatteet on puhkikuluneet tai kovin tahraiset ne kannattaisi pilkkoa matonkuteiksi tai rievuiksi. Eikä ainakaan antaa lahjaksi - kenen joulumieli se siitä kasvaa, että saa roskis-tavaraa paketista?
Samat sanat mitä tulee Venäjä-keräyksiin. Kyllä sielläkin varmaan tulisi parempi mieli ehjästä, kun risasta käytetystä tavarasta.
Aikku: En ymmärrä tuollaista :(
Yaelian: En minäkään. Oli joukossa onneksi paljon ihan hyviäkin vaatteita. Lelut harmittivat eniten, olivat jotenkin ihan ala-arvoisia. Kisut on vähän raukkoja :)
Mine: Näinpä. Kirppisten suosiota on varmaan vähentänyt Huutonet. Olen ymmärtänyt että paremmista kamosita siellä huudetaan todella paljon, vähän kierrätysidea siinä hämärtyy, enemmän rahantekoa. Mutta ne paremmat kamat päätyvät varmaan sinne? Juu todellakin rikkinäiset vaatteet vähentävät joulumieltä eikä lämmitä varmaan kenenkään mieltä :(
Lähetä kommentti